Jäsenyys ja jäsenmaksut

Jäsenyys ja jäsenmaksut

Meitä kiltalaisia on jo yli 300! Koirien lisäksi meitä yhdistää reipas ja reilu meininki. Jäsenet osallistuvat aktiivisesti yhdistyksen toimintaan sekä jaostojen että kisatöiden ja talkoiden kautta. Yhdistyksen toiminta perustuu jäsentemme aktiivisuuteen lajien taustatöiden, toistemme kouluttamisen, tapahtumien järjestämisen ja talkootöiden kautta. Aktiivisena jäsenenä voit mm. osallistua viikkoryhmiin koirasi kanssa, hankkia halliavaimen omatoimitreeniin ja pääset mukaan koulutuksiin, jotka ovat vain omille jäsenillemme suunnattuja. Jokaisen lajin jaosto suunnittelee oman toimintansa ja toiminta lajin parissa on yhtä aktiivista kuin sen jäsenet ovat.

JÄSENMAKSUT 2024 (hyväksytty syyskokouksessa 13.11.2023

  Jäsenmuoto    Seliteteksti  Jäsenmaksu / kalenterivuosi  

Jäsenmaksu on voimassa aina kuluvan kalenterivuoden loppuun. 

 

   Varsinainen jäsen 

   

30 € 

 

  Perhejäsen  Samassa taloudessa varsinaisen jäsenmaksun maksaneen kanssa asuva   

25 € 

  Nuorisojäsen  Nuorisojäseneksi hyväksytään henkilö, joka on kuluvan kalenterivuoden aikana enintään 17-vuotias ja joka ei ole perhejäsen.   

20 € 

  Liittymismaksu   Liittymismaksu koskee vain uudelleen jäseneksi liittyviä 10 €

Jäsenmaksun eräpäivä: tammikuussa 2024.  Jäsenmaksut laskutetaan MyClubin kautta. MyClubia jäsen voi käyttää puhelimen sovelluksella tai osoitteessa: https://kpkk.myclub.fi/login

Jäsenmaksuun liittyvissä kysymyksissä ota yhteyttä jäsensihteeriin jasensihteeri@kpkk.net.

_______________________________________________________________________________________________________________
UUDEKSI JÄSENEKSI?
Jos olet aktiivinen koiraharrastaja ja olet kiinnostunut olemaan osa Koirakiltaa ja sen toimintaa voit hakea jäsenyyttä klikkaamalla alla olevaa linkkiä. Muistathan lukea ensin mm. jäsenen talkoovelvoitteeseen liittyvät asiat, ennen hakemuksen täyttämistä.

Jäsensihteeri kuittaa sinulle hakemuksen saapuneeksi. Jos et saa kuittausta jäsenhakemukseesi, otathan yhteyttä sähköpostitse.

Hallitus käsittelee jäsenhakemuksen seuraavassa kokouksessaan (kokous noin kerran kuukaudessa). Hallitus hyväksyy uudet koejäsenet tapauskohtaisesti. Koejäsenellä on enintään vuosi koeaikaa. Koejäsenaikanaan jäsenellä on äänioikeutta lukuun ottamatta kaikki oikeudet ja velvollisuudet kuin varsinaisella jäsenellä. Otamme uusia jäseniä mm. sitä mukaan, kun meillä on mahdollisuus tarjota kaikille harjoittelumahdollisuuksia. Hallitus voi evätä jäseneksi pääsyn ilman perusteluita. Hallituksen päätöksen mukaisesti hyväksytyt koejäsenet saavat jäsenkirjeen sähköpostiin sekä linkin, jolla kirjautua Koirakiltan MyClubiin, jonne jäsenmaksu saapuu maksettavaksi.

Jäsenhakemus -lomake

Jäsenhakemuksen jättäneet voivat tiedustella ryhmäpaikkaa ryhmävastaavilta. Kun sinut on hyväksytty jäseneksi voi liittyä FB-ryhmään Keski-Pohjanmaan Koirakilta (vain jäsenille), josta löydät aina ajankohtaisimman tiedon Kiltan tapahtumista. Jokaisella jaostolla on myös oma FB-ryhmästä, josta löydät omaan lajisi informaation ajantasaisesti. Koulutuksiin voit osallistua kun olet saanut jäsenhakemuksen hyväksyttyä.

Kausimaksu laskutetaan sähköpostitse, kun ryhmäpaikkasi on varmistunut.

______________________________________________________________________________________________________________

OSOITTEEN-, NIMEN- JA YHTEYSTIETOJEN MUUTOS
Osoitteen-, nimen- tai muiden yhteystietojen muutokset tulee jokainen huolehtia MyClubin kautta. Jäsensihteerille ilmoitetetaan myös muutokset jäsenyydessä (eroamiset, perhejäsenten liittymiset ym.).

JÄSENSIHTEERIN YHTEYSTIEDOT
Riitta Hautala jasensihteeri@kpkk.net
040 723 2349
________________________________________________________________________________________________________________

TALKOOPISTEJÄRJESTELMÄ

Yhdistystoiminta perustuu talkootyöhön. Talkoopistejärjestelmän yleisenä periaatteena on, että jäsenet voivat kerätä pisteitä erilaisilla talkootöillä ja seuraavan koulutuskauden ryhmäpaikkaan tarvitaan tietty
määrä pisteitä. Jäsenemme osallistuvat mm. kisojen ja kokeiden järjestämiseen sekä tilojemme ylläpito-, siivous- ja huoltotöihin.

Talkookausia on kaksi kuten koulutuskausiakin: kesäkausi ja talvikausi.

Talkoopistesysteemi ei koske kertamaksullisia myös ulkopuolisille avoimia koulutuksia eikä uusia jäseniä,
joilla ei ole ollut mahdollisuutta kerätä talkoopisteitä koko kauden ajalta.

Tutustu tarkemmin talkoopistejärjestelmään klikkaamalla tästä!