Jäsenyys ja jäsenmaksut
Meitä kiltalaisia on jo yli 300! Koirien lisäksi meitä yhdistää reipas ja reilu meininki. Jäsenet osallistuvat aktiivisesti yhdistyksen toimintaan sekä jaostojen että kisatöiden ja talkoiden kautta. Yhdistyksen toiminta perustuu jäsentemme aktiivisuuteen lajien taustatöiden, toistemme kouluttamisen, tapahtumien järjestämisen ja talkootöiden kautta. Aktiivisena jäsenenä voit mm. osallistua viikkoryhmiin koirasi kanssa, hankkia halliavaimen omatoimitreeniin ja pääset mukaan koulutuksiin, jotka ovat vain omille jäsenillemme suunnattuja. Jokaisen lajin jaosto suunnittelee oman toimintansa ja toiminta lajin parissa on yhtä aktiivista kuin sen jäsenet ovat.
JÄSENMAKSUT 2023 (hyväksytty syyskokouksessa 24.11.2022)
Jäsenmuoto | Seliteteksti | Jäsenmaksu / kalenterivuosi
Jäsenmaksu on voimassa aina kuluvan kalenterivuoden loppuun. |
Varsinainen jäsen |
30 €
|
|
Perhejäsen | Samassa taloudessa varsinaisen jäsenmaksun maksaneen kanssa asuva |
25 € |
Nuorisojäsen | Nuorisojäseneksi hyväksytään henkilö, joka on kuluvan kalenterivuoden aikana enintään 17-vuotias ja joka ei ole perhejäsen. |
20 € |
Liittymismaksu | Liittymismaksu koskee vain uudelleen jäseneksi liittyviä | 10 € |
Jäsenmaksun eräpäivä: tammikuussa 2023.
Jäsenmaksu laskutetaan sähköpostitse kalenterivuosittain olemassa olevilta jäseniltä.
Huom! Käytä viitenumeroa maksaessasi jäsenmaksua!
Jäsenmaksuun liittyvissä kysymyksissä ota yhteyttä jäsensihteeriin jasensihteeri@kpkk.net.
_______________________________________________________________________________________________________________
UUDEKSI JÄSENEKSI?
Jos olet aktiivinen koiraharrastaja ja olet kiinnostunut olemaan osa Koirakiltaa ja sen toimintaa voit hakea jäsenyyttä klikkaamalla alla olevaa linkkiä. Muistathan lukea ensin mm. jäsenen talkoovelvoitteeseen liittyvät asiat, ennen hakemuksen täyttämistä.
Jäsensihteeri kuittaa sinulle hakemuksen saapuneeksi. Jos et saa kuittausta jäsenhakemukseesi, otathan yhteyttä sähköpostitse.
Hallitus käsittelee jäsenhakemuksen seuraavassa kokouksessaan (kokous noin kerran kuukaudessa). Hallituksen päätöksen mukaisesti rahastonhoitaja lähettää hyväksytyille jäsenmaksulaskun sähköpostitse.
Jäsenhakemuksen jättäneet voivat tiedustella ryhmäpaikkaa ryhmävastaavilta. Kun sinut on hyväksytty jäseneksi voi liittyä FB-ryhmään Keski-Pohjanmaan Koirakilta (vain jäsenille), josta löydät aina ajankohtaisimman tiedon Kiltan tapahtumista. Jokaisella jaostolla on myös oma FB-ryhmästä, josta löydät omaan lajisi informaation ajantasaisesti. Koulutuksiin voit osallistua kun olet saanut jäsenhakemuksen hyväksyttyä.
Kausimaksu laskutetaan sähköpostitse, kun ryhmäpaikkasi on varmistunut.
______________________________________________________________________________________________________________
OSOITTEEN-, NIMEN- JA YHTEYSTIETOJEN MUUTOS
Osoitteen-, nimen- tai muiden yhteystietojen muutokset ilmoitetaan aina jäsensihteerille. Jäsensihteerille ilmoitetetaan myös muutokset jäsenyydessä (eroamiset, perhejäsenten liittymiset ym.).
JÄSENSIHTEERIN YHTEYSTIEDOT
Riitta Hautala jasensihteeri@kpkk.net
040 723 2349
________________________________________________________________________________________________________________
TALKOOPISTEJÄRJESTELMÄ
Yhdistystoiminta perustuu talkootyöhön. Talkoopistejärjestelmän yleisenä periaatteena on, että jäsenet voivat kerätä pisteitä erilaisilla talkootöillä ja seuraavan koulutuskauden ryhmäpaikkaan tarvitaan tietty
määrä pisteitä. Jäsenemme osallistuvat mm. kisojen ja kokeiden järjestämiseen sekä tilojemme ylläpito-, siivous- ja huoltotöihin.
Talkookausia on kaksi kuten koulutuskausiakin: kesäkausi ja talvikausi.
Talkoopistesysteemi ei koske kertamaksullisia myös ulkopuolisille avoimia koulutuksia eikä uusia jäseniä,
joilla ei ole ollut mahdollisuutta kerätä talkoopisteitä koko kauden ajalta.
Tutustu tarkemmin talkoopistejärjestelmään klikkaamalla tästä!